Tiedättekö sen fiiliksen kun näet hulttio pariskunnan kaupungilla ja niiden perässä raahustaa yksi tai joskus kaksikin epäsiistin näköistä lasta. Niillä on linttaan astutut talvikengät, takki auki ja hiukset likaiset. Naama räässä ja muutenkin apea ilme. Ihmettelen aina näitä perheitä nähdessäni että miten nuo on saaneet täydellisen lapsen aikaiseksi... Tulee paha mieli lapsen puolesta, toivisin että hän olisi voinut syntyä johonkin sellaiseen perheeseen jossa oikeasti välitetään ja rakastetaan.

Tietenkin jokainen vanhempi on omalle lapselleen juuri se rakkain, mutta väkisin aina mietin että kuinka itse en oman lapseni antaisi pakkasessa takki auki ilman pipoa laahustaa. Ja kyllä minä sen räänkin siitä naamalta putsaisin enkä ainakaan bisseä vetäisi metrossa kun lapsi istuu vieressä surkeana. Väkisin tulee olo etä miks noille muttei meille...

Myös jos näen valtavan isoja perheitä esim. 6-8 lasta niin mietin etteikö noista nyt yksi olisi meille voinut tulla. Tiedän että turhaa ja typerääkin tällaiset ajatukset, mutta lapsettoman mieli on outo juttu. Koskaan en ääneen näitä asioita sanoisi, ne ovat vain minun henkilökohtaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Tiedän ettei toisten onni ja lapset ole minulta mitään pois eivätkä vaikuta meidän tilanteeseen millään lailla, mutta ajatuksilleen ei ihminen mitään voi.

Olen huomannut itsessäni lapsettomuuden myötä juurikin tämän kateuden nostavan useasti (päivittäin) päätään. Se on tosi inhottava fiilis, koska en muuten ole koskaan oikeastaan ollut kenellekkään kateellinen. Tai tietenkin joskus nuorempana joistain pinnallisista asioista olen saattanut toisia kadehtia, mutta aikuisiällä ei siihen vain ole ollut tarvetta. Minulla on ihana mies ja kiva koti. Viihdyn työssäni, minulla on upeita ystäviä ja taloudelliset asiat ovat kunnossa. Elämäni on oikeastaan aika mukavaa. Nykyään kuitenkin tuntuu että joudun aika-ajoin oikein itseäni muistuttamaan näistä hyvistä asioista. Niin suureksi suruksi on lapsettomuus muuttunut että sen alle meinaa nämä hyvätkin asiat jäädä.

Päätin eilen kirjastossa käydessäni että nyt riittää vauva aiheisten kirjojen lukeminen ja vauvalehtien selailu. En aio enää piinata itseäni niillä ennenkuin oikeasti minulla on syytä niitä lukea. Nyt lainasin muutamia elämänhallinta oppaita  ja muutaman romanttisen romaanin. Tahdon nyt etäisyyttä taas hetkeksi vauva-asiaan. Palaan siihen toukokuussa.=) Nyt pyykit pyörimään ja tiskien kimppuun. Mukavaa tiistaita!