tiistai, 6. maaliskuu 2012

tiistai 6.3 Miks noille mut ei meille...

Tiedättekö sen fiiliksen kun näet hulttio pariskunnan kaupungilla ja niiden perässä raahustaa yksi tai joskus kaksikin epäsiistin näköistä lasta. Niillä on linttaan astutut talvikengät, takki auki ja hiukset likaiset. Naama räässä ja muutenkin apea ilme. Ihmettelen aina näitä perheitä nähdessäni että miten nuo on saaneet täydellisen lapsen aikaiseksi... Tulee paha mieli lapsen puolesta, toivisin että hän olisi voinut syntyä johonkin sellaiseen perheeseen jossa oikeasti välitetään ja rakastetaan.

Tietenkin jokainen vanhempi on omalle lapselleen juuri se rakkain, mutta väkisin aina mietin että kuinka itse en oman lapseni antaisi pakkasessa takki auki ilman pipoa laahustaa. Ja kyllä minä sen räänkin siitä naamalta putsaisin enkä ainakaan bisseä vetäisi metrossa kun lapsi istuu vieressä surkeana. Väkisin tulee olo etä miks noille muttei meille...

Myös jos näen valtavan isoja perheitä esim. 6-8 lasta niin mietin etteikö noista nyt yksi olisi meille voinut tulla. Tiedän että turhaa ja typerääkin tällaiset ajatukset, mutta lapsettoman mieli on outo juttu. Koskaan en ääneen näitä asioita sanoisi, ne ovat vain minun henkilökohtaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Tiedän ettei toisten onni ja lapset ole minulta mitään pois eivätkä vaikuta meidän tilanteeseen millään lailla, mutta ajatuksilleen ei ihminen mitään voi.

Olen huomannut itsessäni lapsettomuuden myötä juurikin tämän kateuden nostavan useasti (päivittäin) päätään. Se on tosi inhottava fiilis, koska en muuten ole koskaan oikeastaan ollut kenellekkään kateellinen. Tai tietenkin joskus nuorempana joistain pinnallisista asioista olen saattanut toisia kadehtia, mutta aikuisiällä ei siihen vain ole ollut tarvetta. Minulla on ihana mies ja kiva koti. Viihdyn työssäni, minulla on upeita ystäviä ja taloudelliset asiat ovat kunnossa. Elämäni on oikeastaan aika mukavaa. Nykyään kuitenkin tuntuu että joudun aika-ajoin oikein itseäni muistuttamaan näistä hyvistä asioista. Niin suureksi suruksi on lapsettomuus muuttunut että sen alle meinaa nämä hyvätkin asiat jäädä.

Päätin eilen kirjastossa käydessäni että nyt riittää vauva aiheisten kirjojen lukeminen ja vauvalehtien selailu. En aio enää piinata itseäni niillä ennenkuin oikeasti minulla on syytä niitä lukea. Nyt lainasin muutamia elämänhallinta oppaita  ja muutaman romanttisen romaanin. Tahdon nyt etäisyyttä taas hetkeksi vauva-asiaan. Palaan siihen toukokuussa.=) Nyt pyykit pyörimään ja tiskien kimppuun. Mukavaa tiistaita!

maanantai, 5. maaliskuu 2012

Maanantai 5.3 ja ikävä puhelu

Tänään tuli ikävä puhelu Naistenklinikalta ja taas se sai minut itkemään. Puolenvuoden odotus on nyt ohi ja olemme valmiita IVF hoitoihin, mutta... Emme pääsekkään tähän hoitojaksoon mukaan koska vain 16 potilasta voidaan ottaa kerralla. Pettymys on valtava vaikka mieheni ihanasti lohduttikin, että kyllä meidän vuoromme vielä tulee. Ja sitäpaitsi mitä se yksi kuukausi tässä enää haittaa, mutta silti. Olin niin odottanut tämän puoli vuotta että vihdoin maaliskuussa saan klinikalle soittaa ja taas jouduinkin odottamaan.

Hoitava lääkäri oli kuitenkin tehnyt alustavan suunnitelman ja meille alustavaksi toimenpideviikoksi oli merkitty papereihimme viikko 21. Eli toukokuun loppuun menee. Harmittaa se, että tiedän poliklinikan pitkän kesätauon alkavan juhannuksesta, eli jos ensimmäinen IVF hoito ei onnistukkaan, joudumme odottamaan kesän loppuun uutta hoitokertaa. Inhoan julkista puolta, mutta meillä ei vielä ainakaan ole mahdollisuutta lähteä yksityiselle puolelle hoitoon.

Voisin kertoa vähän itsestäni tässä kohtaa ja hoitotaipaleestamme... Eli tapasimme mieheni kanssa kesäkuussa 2007. Päätimme jättää ehkäisyn pois maaliskuussa 2008. Maaliskuussa 2009 haimme lähetteen lapsettomuustutkimuksiin ja joulukuussa 2009 pääsimme ensimmäisiin tutkimuksiin. Mitään vikaa kummastakaan ei tähän päivään mennessä ole löytynyt joten olemme selittämättömästi lapsettomia. Hoidot käynnistettiin ensin Clomifen pillereillä, sen jälkeen lisää Clomifeniä ja insemiaatioita. Ei onnistunut joten siiryimme pistoshoitoon. 2 kiertoa pistin itseeni Puregon lääkettä ja inseminaatiot ovulaation hetkellä tehtiin naistenklinikalla. Tulos: ei mitään. Lääkärit olisivat halunneet vielä jatkaa pistoshitoa, mutta pitkän anelun ja itkuisten puheluiden jälkeen meidät viimein siirrettiin lokakuussa 2011 IVF hoitojonoon. Maaliskuun kuukautisista tosiaan hoidot piti aloittaa, mutta kuinkas kävikään.

Olemme siis maaliskuusa 2012 haaveilleet lapsesta 4 (!!) vuotta. Olen ollut 0 kertaa raskaana. Uskoni on ollut koetuksella, mutta kuitenkin vielä tämän kaiken jälkeenkin haluan uskoa että vielä meidänkin vuoromme tulee. 

Anteeksi pitkä ensimmäinen kirjoitus, pyrin päivittämään blogia ainakin kerran viikossa, useamminkin jos siltä tuntuu.